Hello honey, I’m Nora Mäntysaari

Mikä saa ryhtymään mehiläistarhaajaksi? Tätä pohdittiin kesäpäivillä mehiläistarhaajaporukan kesken. Mehiläishoitajien tausta on varsin kirjava, mutta monelle on yhteistä pitkäaikainen kiinnostus luontoa kohtaan. Suurin osa mehiläistarhaajista aloittaa harrastuksen vasta eläkepäivillä. Joukossa on toki myös monennen polven tarhaajia – ja minä. Kaupunkilaistaustastani ja vaivaisesta neljännesvuosisadan elämänkokemuksestani huolimatta aloin mehiläistarhaajaksi.

Olen aina ollut kiinnostunut luonnosta ja (pienistäkin) eläimistä, joskin lentäviä ja pistäviä hyönteisiä olen pelännyt kuollakseni. Mummoni leikkasi hesarista luontoartikkelit talteen ja luki niitä viikonloppuisilla vierailuillani. Kävin päiväkotiryhmän kanssa Metsämörri-retkillä ja yläasteella olin matemaattis-luonnontieteellisesti painotetulla luokalla.

Bilsan maikka, jolla oli lemmikkiskorpioni

Lukiossa minulla oli bilsan maikkana huipputyyppi (hei Lasse!), jolla oli lemmikkiskorpioni. En tiedä, ajattelevatko opettajat, kuinka paljon heidän toiminnallaan voi olla merkitystä nuorille hauraille mielille. Lassen muistan kannustavana ja rohkaisevana opettajana. Hänen opetustyylinsä oli keskusteleva, mikä upposi minuun huomattavasti kalvosulkeisia paremmin. Kiitos Lasse.

Lukioaikana tulin ajatelleeksi, että eläimiin liittyvä ala saattaisi olla oiva jatko-opintovalinta. Oikea pääaine löytyi sattumalta: kaverini oli bongannut pääaineen nimeltä kotieläintiede. Helsinkiläissyntyisenä olin kuvitellut, ettei Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisellä tiedekunnalla voisi olla minulle mitään tarjottavaa. Luettuani pääaineen kuvauksen olin täysin vakuuttunut ja hain oitis kouluun.

Fuksivuonna kävin vapaavalintaisen mehiläistalouden kurssin. Kurssia veti Kari Koivulehto, Hunajainen SAM:in perustaja. Hän puhui mehiläisistä kavereinaan ja maistelimme kurssilla erilaisia lajihunajia sekä vierailimme yliopiston mehiläispesillä. Kurssi jäi mieleeni yhtenä yliopiston parhaista kursseista. Pesäkäynnillä koin jo, että mehiläiset eivät enää olleet tuntematon uhka. Kiinnostus mehiläisiä ja mehiläispesän toimintaa kohtaan meni mehiläispelkoni yli.

Arkeeni tuli hunajan runsas käyttö ja mehiläiset maailmanpelastajina jäivät pitkäksi aikaa kytemään alitajuntaani. Vuoden 2015 lopulla päätin, että minusta tulee mehiläistarhaaja. Pölyttäjistä oli uutisoitu paljon ja koin, että nohevana melkein agronomina minulla voisi olla uusia ideoita alalle. Kävin Uudenmaan mehiläishoitajien mehiläistarhauksen peruskurssin ja samana kesänä hankin ensimmäiset mehiläispesäni.

Uudenmaan paras hunaja x 2

Ensimmäisenä tarhausvuonna yhdessä tarhaajakaverini kanssa tuottamamme hunaja valittiin Uudenmaan parhaaksi ja Suomen kolmanneksi parhaaksi hunajaksi juoksevien hunajien sarjassa. Seuraavana vuonna tuottamani hunaja Hello honey, I’m late valittiin  Uudenmaan parhaaksi hunajaksi ja kilpailuun osallistujia oli nelinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna! Hunajakilpailuissa mehiläistarhaajat arvioivat hunajia. Mikään ei ole hienompaa, kuin olla paras omiensa joukossa.

Tällä lennolla olen edelleen. Olen kouluttautunut ahkerasti mehiläisliiton kursseilla ja alan seminaareissa. Haaveissani siintää ensi keväänä alkava mehiläistarhaajan ammattitutkinto, jonka opiskelijavalinnoista ilmoitetaan helmikuussa. Valmiiksi ei mehiläistarhaaja koskaan tule – luonto ja pörriäiset pitävät huolen, että aina on uutta opittavaa.

Miten matkani jatkui tästä?

• Lue lisää artikkelistani Tarina siitä, miksi maisteri meni ammattikouluun.
• Tutustu mehiläistarhaukseeni 20 minuutin dokumentissa, jonka kuvasi brasilialais-saksalainen Barbara Kaucher.
• Osta tuottamaani hunajaa verkkokaupastani.