Tarina siitä, miksi maisteri meni ammattikouluun

Muistatko, kun haaveilin täällä, että pääsisin suorittamaan mehiläistarhaajan ammattitutkintoa? No pääsinhän minä!

Pohdin pitkään, haenko kyseiseen kouluun. Olen jo maatalous- ja metsätieteiden maisteri sekä agronomi. Myönnän tehneeni hakemuksen hieman vasemmalla kädellä. Ajattelin, että nykyinen koulutukseni joko takaa minulle varman pääsyn koulutukseen tai rajaa minut ulos hakijoista.

Koulutusohjelmat ovat yliopistotutkintoni suorittamisen jälkeen muuttuneet. Joissain opiskelijavalinnoissa voi olla, että etusija on hakijoilla, joilla ei ole mitään koulutusta. Ymmärrän tämänkin lähestymistavan.

Malttamattomana odottelin hyväksymiskirjettä ja ystävänpäivänä jo soitin kouluun. Kollega vastasi ja kertoi hyväksynnästäni. Olin riemuissani, vaikka kutkuttavin kirjeen avaamisen jännitys jäi toteutumatta. Yliopistoon hakiessa muistan kaikkien hokeneen, että hylkäyskirje on ohut ja hyväksymiskirje paksu. Että sen tietää kyllä heti, pääsikö vai ei.

Lopulta kolahti se virallinen hyväksymiskirje postilaatikkoon. Se oli keskipaksu, hämmentävää.

Miksi maisteri meni ammattikouluun?

Haastattelin useaa ammattitarhaajakoulutuksen käynyttä selvittäessäni, olisiko kyseinen koulutus hyödyllinen. Kaikki kokivat suurimmaksi arvoksi sen, että oma vuosikurssi hitsautui tiiviiksi porukaksi. Opiskelukavereiden kanssa pidettiin yhteyttä koulutuksen jälkeenkin. Opettajien ammattitaitoa kehuttiin ja sanottiin, että oikeat kysymykset kysymällä oppii takuulla lisää mehiläistarhauksesta.

Aikuisopiskelijana minulle oli ehdotonta, että koulun lukujärjestys ei olisi mallia ”kasista neljään arkisin”. Onneksi mehiläistarhaajan ammattitutkinnossa on lähipäiviä noin kaksi kuukaudessa. Nämä päivät ovat mukavasti vielä torstai ja perjantai. Halutessaan mehiläistarhaajan ammattitutkinnon voisi suorittaa myös osaamisnäytöin.

Miksi hain kouluun juuri nyt? Syy tähän on ammatillisen koulutuksen reformi. Minulle se on täysin opettajaslangia, mutta olen ymmärtänyt sen tarkoittavan tutkintorakenteiden yhtenäistämistä. Mehiläistarhaajan ammattitutkinnon osalta tämä tarkoittaa, että jatkossa se on osa ammatillista maatalousalan perustutkintoa. Koska minulla on jo alalta yliopistotasoinen tutkinto, ei saman alan ammattitutkinto oikein nappaa.

Mehiläistarhaajana ei tule koskaan valmiiksi, vaan aina on kehitettävää. Olen todella innoissani edessä olevasta opiskelutaipaleesta. Jatkossa hoidan mehiläisiä entistä ammattitaitoisemmin, huippua!

Ensimmäinen koulupäivä

Kahvi hyppäsi luottotermariin ja navigaattori otti suunnan kohti Mustialaa. Perillä vasta kolmas rakennus osoittautui oikeaksi. Yleisinfon ja esittäytymisten jälkeen saatiin 8. mehiläistarhaajan ammattitutkintoon valmistava vuosikurssi käyntiin.

Koulutuksessa on 29 hengen kirjava porukka. Ihmiset ovat tulleet mehiläisopintoihin todella erilaisilla taustoilla. Löytyy palomiestä, museovirkailijaa ja taksiyrittäjää. Toivon, että meidänkin vuosikurssista hitsautuu tiivis porukka. Mehiläispesien lukumäärä opiskelukavereilla vaihtelee 0 ja 100 välillä. Tässäpä haastetta opettajille, koska osa on pesämäärän perusteella jo ammattilaisia ja osa vasta tutustuu mehiläistarhaukseen.

Meitä edeltävä vuosikurssi piti esitelmiä omasta mehiläistarhauksestaan. Hunaja oli useimmilla pääasiallisena tuotteena, mutta suunnitelmia oli myös viljelijöille tarjottavan pölytyspalvelun ja emonkasvatuksen (uusien mehiläiskuningattarien tuottamisen) osalta. Olipa joukossa myös viisikymppinen Kirsi. Hän vaihtoi palkkatyön ja pääkaupunkiseudulla sijaitsevan sataneliöisen omakotitalonsa mehiläistarhaukseen ja mummonmökkiin Somerolla. Vau!